Bourgeois ja psykoanalyysi - reaalinen, imaginaarinen, symbolinen
Bourgeoisin taidettaan on analysoitu hyvin paljon psykoanalyyttisen viitekehyksen kautta, nostaen esille paitsi perinteistä Freudilaista näkökulmaa myös esim. Kleinialaisia psykoanalyytikkoja kuten Winnicot, jota hän myös itse luki oman yli 30 vuotta kestäneen analyysinsä aikana. Objektisuhdeteoriaan perustuvissa analyyseissa on painotettu juuri niitä prosesseja, joilla ihminen luo sisäisä objekteja ja muodostaa niiden välisiä merkitysrakenteita - esimerkiksi Bourgeoisin taiteessa voi nähdä tässä mielessä vauvan fantasia äidistä, äidin fantasiat vauvasta, miesten ja naisten fantasiat toisistaan, suhteiden ja kommunikaation mahdollisuus/mahdottomuus jne.Bourgeoisin taidetta on myös mielekästä tulkita Lacanilaisen psykoanalyysin näkökulmasta, jolloin keskipisteessä on ihmisen vieraantuminen välittömästä kokemuksesta ja tähän kietoutuva halun etiologia. Lacanilaisessa psykoanalyyttisessa teoriassa puhutaan reaalisesta järjestyksestä tai vaiheesta, jolloin vauvan kokemus on hyvin pirstaleinen ja biologiset tarpeet sekä niistä aiheutuvat jännitykset ja jännityksen lievitykset ovat keskiössä. Reaalisen vaiheen "jäännös" aikuisen psyykessä on reaalinen järjestys - eräänlainen ruumiillinen keskus kokemusmaailmassa. Louise Bourgeoisin taide edustaa monella tavalla tällaisia reaalisen järjestyksen puitteissa ilmeneviä kokemuksia ja aistihavaintoja ruumiista ja sen tuotteista. Tällainen perin kaoottinen, jäsentymätön ruumiillinen kokemus voidaan ajatella näkyvän esimerkiksi seuraavissa teoksissa:
Tämä vaikutelma on kuitenkin aivan eri tavalla ilmeinen, kun liikkuu isossa huoneessa jossa näitä teoksia on ripoteltu ympäriinsä. Syntyy kokemus isosta tyhjyydestä, jossa eri ruumiinosat ja ruumiilliset kokemukset leijuvat irrallaan toisistaan, muodostaen vain hämäriä yhteyksiä toisiinsa. Tässä yhteydessä kokonaisuus muistuttaa Jan Svankmajerin animaatiota:https: //www.youtube.com/watch?v=82yz6ETSho0
Pelkästään fragmentoituneiden ruumiinkokemusten lisäksi Bourgeois operoi myös abjektin alueella; hänen taiteensa on sanottu olevan sekä oudosti puoleensa vetävä että luotaantyöntävää, ällöttävää ja kiehtovaa. Länsimaisessa kulttuurissa abjektiksi on tullut juuri valistusihanteen rationaalisuuden vastakohdaksi asetettu ällöttävä, kontrolloimaton ruumis, ja Julia Kristevan mukaan etenkin naisruumis ja sen tuotteet. Tämän ambivalenssin on ajateltu näkyvän Bourgeoisin taiteessa ainakin teoksessa "Janus fleuri":
Sama ambivalenssi näkyy myös seuraavassa kuvassa, jossa hän itse esiintyy itse suunnittelemassaan lateksipuvussa:
Kun lapsi kykenee muodostamaan jonkinnäköisen kokonaisuuskuvan itsestään jatkuvana, yhtenäisenä kokonaisuutena (hahmo, gestalt) hän siirtyy imaginaariseen vaiheeseen jota Lacan kutsuu myös peilivaiheeksi. Kuten Kurki kirjoittaa: imaginaarisen suhteen eräänlainen prototyyppi on itseään peilistä ihaileva 1,5-vuotias (http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/kurki408.htm). Keskeinen peili tässä vaiheessa on myös lapsen ja äidin suhde; imaginaarisessa peilaamissuhteessa lapsi ja äiti ihailevat toisiaan. Imaginaarisessa kokemuksessa lapsi kokee olevansa fallos; se, jota äiti haluaa, kaiken keskipiste ja äitille kaikki kaikessa. Moderna muséetin näyttelyssä etenkin teemahuoneessa "balans" esillä olevat teokset viittaavat tavallaan tällaiseen peilisuhteeseen, korostamalla tasapainoa, samanlaisuutta, yhtenäisyyttä:
Monessa Bourgeoisin teoksessa on mukana myös peili, kuten seuraavissa teoksissa (jotka eivät olleet esillä Moderna muséetissä):
Myös seuraavassa "solussa" (cell) joka oli esillä Moderna muséetin näyttelyssä, korostuu peilautuminen, harmonia, tasapaino:
Tässä sininen lasipallo, pyöreä muoto, ikään kuin korostaa edelleen holistisuuden, harmonian, kokonaisuuden, yhtenäisyyden tunnetta. Kuitenkin on helppo yhtyä kriitikoihin, jotka kyseenalaistavat että näyttely loppuu juuri tällaiseen maailmaa syleilevään tasapaino- ja harmoniaorgiaan; Bourgeoisin taiteessa ambivalenssi ja ristiriita on kuitenkin alati läsnä, tästä lohdutuksen mahdollisuudesta huolimatta.
Peilivaihe ja imaginaarinen suhde om hyvin narsisistisesti latautunut ja siten myös pakottava ja eräänlainen kaksintaisteluun johtava asetelma. Peilisuhteet ovat tuhoisia mikäli ne jatkuvat; jonkin on purettava peilautumisen eskaloituvaa kehää. Lacan puhuu myös äidinhalusta; äidin halu on kuin krokotiilin kitaat, ja niiden välille on laitettava jokin joka estää niitä lyömästä yhteen. Tämä jokin on "isän laki", joka pakottaa lapsen tiedostamaan että äidillä on myös muita haluja ja tarpeita (voidaan tietenkin kysyä, pitääkö tässä roolissa aina olla konkreettinen isäauktoriteetti, tarkoitukseen voidaan myös ajatella sopivan mikä tahansa kolmas osapuoli joka edustaa tällaista, esim. työelämä ja siihen liittyvät vaatimukset). Lain, (insesti)kiellon tiedostaminen tarkoittaa että lapsi tulee tietoiseksi erosta/eroista - illuusio täydellisestä samanlaisuudesta loppuu. Eron tiedostaminen taas mahdollistaa symbolisen kielen muodostumisen, ja siirtyessään symboliseen järjestykseen lapsi vieraantuu lopullisesti välittömästä kokemuksesta (Lacanliaisittain sana on murha; "ordet är mordet på tinget"). Näin ollen kokemus on tämän jälkeen symbolisesti/kielellisesti välitetty. Tämä mahdollistaa myös ajattelun ja luomisen. Symbolisen järjestyksen omaksumisen yhteydessä tapahtuva lopullinen vieraantuminen pidetään myös Lacanlaisessa psykoanalyysissa halun perimmäisenä syntypaikkana. Tarpeita voidaan täyttää ja tyydyttää, halua ei koskaan - halu edustaa kaipuuta mahdottomaan, kuilu mahdottoman reaalisen järjestyksen ja symbolisen kielen välillä, puutteen jatkuva kokemus. Tätä puutetta ei voida koskaan lopullisesti artikuloida, vaan sitä on työstettävä aina toisen kautta (Lacanilaisittain object petit a, halun lähde, tai suuri Toinen, kielen ja symbolisaation lähde). Symbolisaatio ja luominen tällaisen halun ilmentymänä voidaan ajatella näkyvän Bourgeoisin abstraktimmassa teoksissa, esimerkiksi sarjassa "subilmation":
Bourgeois maalasi ja piirsi myös paljon nuottipapereille, joka antaa sekin useille teoksille eräänlaisen symbolisen järjestyksen tuoman ankaruuden ja lineaarisuuden, symbolit ikään kuin kirurgin veitsenä leikkaavat kokemuksen läpi (kuten tässä tapauksessa myös numeeriset kellonajat leikkaavat ajan käsityksen läpi):
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti